PAIKALLINEN VANHEMPAINTOIMINTA

Mikä on tärkeää?

Paikallisessa vanhempaintoiminnassa oleellista ei ole yhteistyön muoto, vaan yhteistyö itsessään ja aikaansaaminen.

Vanhempaintoiminta tällä tasolla on useimmille vanhemmille ja huoltajille ainoa rajapinta vanhempaintoimintaan. Usein sen myötä luodaan käsitys siitä, mitä vanhempaintoiminta on. Kun tällä tasolla onnistutaan, luodaan parhaimmillaan tärkeitä ja toimivia yhteistyöverkostoja, myös ikääntyvää toimintaa pyörittämään.

On tärkeää, että edelleen yläkoulun vanhemmat saadaan pysymään mukana toiminnassa ja osataan mukautua erilaisiin ja muuttuneisiin tarpeisiin/haasteisiin. Yhtenäiskoulussa on tärkeää ottaa kaikenikäisten lasten ja nuorten vanhempia mukaan toimintaan. 8-9 -luokkalaisen vanhempaa ei välttämättä enää kauheasti kiinnosta miettiä ekaluokkalaisen diskoa.

On tärkeää osata johtaa toimintaa!

On tärkeää osata johtaa toimintaa ja sen ydinjoukkoa (esim. hallitus), sekä joukkoistaa ja toimia yhdessä suuremman vapaaehtoisjoukon ja yleisön kanssa, sidosryhmistä puhumattakaan.

  1. Asetetaan tavoitteita
  2. Toimitaan yhdessä niihin pääsemiseksi
  3. Arvioidaan ja reagoidaan
  4. Tehdään tarvittaessa muutoksia

Kaikkea tätä pitää johtaa tavoitteellisesti! 

Tärkeää on myös muistaa iloita kaikesta siitä hyvästä, mitä ollaan saatu yhdessä aikaiseksi ja tehdä se myös näkyväksi! 

Haluatko viedä toiminnan uudelle tasolle?

    Minä osaan vanhempaintoiminnan!

  • Toiminut Vanhempainliitossa puheenjohtajana, johtokunnan jäsenenä, Vaalitoimikunnan puheenjohtajana, toiminnantarkastajana
  • Toiminut Vantaan kuntatasoisen vanhempainyhdistyksen VANVARYn puheenjohtajana
  • Toiminut vanhempainyhdistysten puheenjohtajana peruskoulussa ja lukiossa
  • Tukenut lukuisten vanhempainyhdistysten perustamista kouluihin ja päiväkoteihin
  • Tukenut useiden kuntatasoisten vanhempainyhdistysten perustamista eri puolille Suomea
  • Auttanut lukuisia vanhempainyhdistysten hallituksia ja puheenjohtajia onnistumaan

Siksi haluan auttaa sinua menestymään!

  • Toiminut vuosien ajan vanhempainyhdistyksissä toiminnantarkastajana
  • Perustanut Suomen ensimmäisen sisäilmatoimikunnan kuntatasoiseen vanhempainyhdistykseen Vantaalle
  • Valtakunnallisen Vanhempaintoiminnan mentorit ry:n puheenjohtaja ja sen perustajajäsen
  • Laajasti verkostoitunut vanhempaintoimijoiden kanssa
  • Monialaista yhteistyötä erilaisia resursseja hyödyntäen. Paljon myös muuta järjestö- ja yhdistystoimintaa, sekä vapaaehtoistyötä

Tuloksellisesti! Siksi uskallan sanoa: Minä osaan vanhempaintoiminnan!

JUTELLAANKO LISÄÄ?